Suunniteltu täysille sadoille

Insinöörimme työskentelevät jatkuvasti olemassa olevien kulutusosien parantamisen ja uusien innovaatioiden parissa - tarkoituksena nostaa Teidän satotasoanne ja pienentää hehtaarikustannuksianne. Vuosien mittaan Väderstad on kehittänyt lukemattoman määrän uusia, maatalouden mullistaneita kulutusosia, kuten Marathon -kärjet ja CrossCutter Disc.

Vakiokärkiäkin on kuitenkin paranneltu ajan saatossa, jotta elinikää on nostettu ja muokkaustulosta yhtenäistetty koko pellolla. Väderstad on alansa veturi, mitä tulee tuotekehitykseen ja innovaatioihin.

Testattu kaikkiin olosuhteisiin

Ennen uuden kulutusosan lanseerausta, testataan sitä lukemattomia kertoja laboratoriossa, kentällä ja kovimmissa, kivisissä olosuhteissa. Kestävyys ajan mittaan ja kyky käsitellä esim. kivistä johtuvia kovia iskuja ovat osa testattavista ominaisuuksista. Koska valmistamme kulutusosat itse, voimme testata myös suoraan tuotantolinjalta pistokokein, jotta voidaan varmistaa tuotannon jatkuva korkea laatu.

Tuotantoa ja karkaisua korkealla teknologialla

Suurin osa Väderstad Genuine Parts -osista valmistetaan tytäryhtiössämme nimeltä Väderstad Components. Valmistusprosessi alkaa laserleikkurissa ja jatkuu sitten painekarkaisuun, mimssä teräkselle annetaan muoto ja kovuus, kaikki samassa prosessissa. Painekarkaisun tavoitteena on löytää oikea ajan ja lämpötilan suhde - insinöörimme ovat luonnollisesti tässä tekniikassa alan johtavia.

Laboratorio valatavalla potentiaalilla

Laboratorio on varustettu toteuttamaan kaikki tarvittavat testit, jotta halutut mekaaniset ominaisuudet voidaan löytää. Tominta tähtää kolmeen osa-alueeseen: tuotekehitykseen, tutkimukseen ja jälkiseurantaan. Kehhitystyö keskittyy suorituskykyä, luotettavuutta ja/tai kustannustehokkuutta parantaviin materiaaleihin tai materiaaliprosesseihin. Väderstad on tehnyt pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä korkeakoulujen, kuten Linköpingin yliopiston ja KTH:n (vastaava TKK) kanssa. Laboratorio kasvattaa näiden yhteistöiden potentiaalia, koska suuri osa koetoiminnasta voidaan tehdä tuotannon lähellä.

Neljä syytä valita Väderstad -alkuperäisosat

Alkuperäisosat taydellisellä istuvuudella

Erityisesti Väderstad-koneisiin suunnitellut ossamme takaavat töydellisen istuvuuden ja erinomaiset agronomiset ominaisuudet.

Tehdyt kestämään

Väderstad-kulutusosat on tehty kestämään kovaa kättöä, sekä tarjoamaan ilmiöämäistä suorituskykyä koko pitkän käyttöikänsä ajan.

Ylivoimainen laatu ja taloudellisuus

Koe ero laadussa ja taloudellisuudessa Väderstadin omistautumisella erinomaisuuteen yksityiskohdissa.

Matalin hehtaarikustannus

Korkealaatuiset, kestävät kulutusossamme takaavat ihanteellisen koneiden toiminnan, mikä laskee kokonaiskustannuksia.

Lähikuva V-55-teräksestä valmistetuista Väderstad-lautasista

V-55 teräs: Tehty kestämään

Alkuperäisosamme valmistetaan ruotsalaisesta V-55-teräksestä, materiaalista joka on kehitetty yhdistämään poikkeuksellisen lujuuden ja kestävyyden. Tämä ainutlaatuinen teräs varmistaa kulutusosien kestävyyden rankoissa olosuhteissa sekä niiden pitkän käyttöiän.

Tärkeitä työkaluja ja resursseja Väderstad-viljelijöille

Pysy ajan tasalla Väderstdin digitaalisten työkalujen ja resurssien avulla. Lue Optimized Performacesta artikkeleja, uutisia ja ylläpitovinkkejä. Käytä Lautas- ja kärkikonfiguraattoria löytääksesi oikeat osat koneeseesi. Katso Pats Cataloguesta varaosat ja tarvikkeet. Hae Varustekuvastosta ideoita parantaaksesi konettasi edelleen.

Kärki- ja lautaskonfuguraattori

Tutustu Väderstadin erilaisiin olosuhteisiin soveltuvaan kärki- ja lautasvalikoimaan. Käytä Kärki- ja Lautaskonfiguraattoria löytääksesi helposti parhaat osat koneeseesi, maalajiin, työsyvyyteen ja työtulokseen sovellettuna.

Optimized Performance

Pysy ajantasalla digitaalisen lehtemme, Optimized Performance, avulla. Lue arvokkaita arttikkeleja, uutisia ja tärkeitä ylläpitovinkkejä.

Parts Catalogue

Tutustu varaosaluetteloomme verkossa, Parts Catalogueen, ja löydä varaosia sekä tarvikkeita Väderstad-koneisiisi verkossa.

Varusteet

Tutustu tarvikevalikoimaamme, joka on suunniteltu optimoimaan Väderstad-koneidesi suorituskyky, monipuolisuus ja tehokkuus. Räätälöi koneesi vastaamaan viljelyvaatimuksiasi innovatiivisten, korkealaatuisten ratkaisujen avulla.